Jälleen hylsy?

Kustantamoni Pääjalkainen  ottaa uusia käsikirjoituksia luettavaksi maksua vastaan — mutta myös ihan vain opastaa kirjoittajia käsikirjoitusten viimeistelyssä.

Yleensä ottaen saamani käsikirjoitukset ovat hyviä.

Kuitenkaan ne eivät ole vielä julkaisukelpoisia — mikä oli pääteltävissä. Voidaan nimittäin olettaa, että niitä on ensin tarjottu isolle kustantajalle tai useammallekin (ennen kuin on turvauduttu pieneen, jonka palveluista joutuu vielä maksamaan).

Ison kustantajan vastauksena on ollut iso hiljaisuus.

Kuva-aiheena on tällä kertaa kustantajan omia muistikirjoja.

Onkin yllättävää, että lukemistani käsikirjoituksista moni horjuu vain yhden yksittäisen elementin kohdalla. Niissä on vain yksi isompi ”vika”, tai puute, joka on suhteellisen helppoa osoittaa.

Ja kun se on kertaalleen osoitettu, sen voi usein myös korjata.

Eikö isojen talojen kustannustoimittajilla ole enää aikaa osoittaa näitä ongelmakohtia?

Ehkä heidän ei tarvitse, koska valmiitakin käsikirjoituksia tarjotaan?

Vian näyttämiseen ei välttämättä mene paljon aikaa. Mutta ehkä neuvominen ja ohjaaminen katsotaan liialliseksi lupaukseksi siitä, että portit aukeavat myöhemmin? Joten sitä ei uskalleta tehdä?

Monesta käsikirjoituksesta näkee, että sitä on tehty hartaasti, ajan kanssa. Tällöin kirjoittaja on luonnollisesti tullut hiukkasen sokeaksi omalle tekstilleen, ehkä jo ajat sitten. Ehkä käsikirjoitusta on tehty niin kauan, että loppu ei enää muista, mistä lähdettiin liikkeelle.

Silti siinä on todella paljon hyvää.

Ja sitten se pieni ongelma, jonka useimmiten voi korjata.

P.S. Jos Pääjalkainen  auttaa käsikirjoituksen viimeistelemisessä, sitä ei sen jälkeen suinkaan tarvitse antaa Pääjalkaisen  laisen pienen kustantamon julkaistavaksi. Sitä voi oikein hyvin ehdottaa ensin jollekin isolle kustantamolle. [Ja jos siellä ei edelleenkään tärppää, voidaan ehkä palata täällä asiaan.]

Tämäkin on maksullisen käsikirjoitusten lukemisen hyviä puolia. Kun palvelusta maksaa (hiukan), ei synny häiritseviä velvoitteita.