Profiili

Tein jokin aika sitten fb-sivulleni pienen päivityksen, jossa oli rinnakkain kaksi valokuvaa. En kommentoinut niitä erityisemmin, mutta sain niistä palautetta.

Kuvat päätyivät tarkasteluun samankaltaisuutensa takia. Molemmat kuvat ovat profiilista, mikä on vähän harvinaisempi (arjen) kuvakulma, ja katson niissä samaan suuntaan. Ja, ennen muuta, minulla sattuu olemaan molemmissa ns. gretelinkampaus (tästä pitää kysyä tarkemmin Juurikkaan siskoilta, jos se onnistuu, muuten asia ei ole tärkeä).

Avaan kuvia hiukan, täällä aavistuksen yksityisemmässä tilassa.

Ylempi kuva on 70-luvun lopulta ja otettu Tammerkosken lukion pihassa kuvisluokan valokuvaustunnilla. Niin ikään kuviksen linjalla ollut ystäväni Kirsi otti kuvan ja todennäköisesti myös kehitti sen.

Alempi kuva on tämän vuoden tammikuulta.

En ole siinä niin pää painuksissa sen takia, että elämä on kohdellut kovin (vaikka elämä onkin kohdellut kovin, mutta niinhän se tekee melkein kaikille ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella).

Olen kumartunut hiukan, koska olen Kalevankankaan isossa kappelissa, tätini hautajaisissa, arkun äärellä.

Tätini oli äitini paras ystävä, VAIKKA he olivat siskoksia ja vaikka heillä oli kahdeksan vuoden ikäero. Äitini kuoli 90-luvun alussa, eli niin kauan aikaa sitten, että siitä ei ole enää kauheasti sanomista (tunteita voi olla, mutta ne ovat yksityisiä). Tätini kuolema alle 80-vuotiaana oli kuitenkin jonkinlainen loppupiste joillekin keskeisille lapsuus- ja nuoruusvuosien kokemuksille. Joita on ihan hyvä pysähtyä joskus miettimään.

Mennyt oli sellainen kuin oli, siihen ei voi enää vaikuttaa.

Mutta muistamme menneen nykyisyytemme lävitse.

Mennyt on meille tänään vähän eri kuin se oli viime vuonna tähän aikaan.

Siksi voi pysähtyä, vähän pitemmäksikin aikaa.