Valkoinen mekko

Alkuaan, kun ryhdyin tätä blogia kirjoittamaan, haarukoin aiheita tutuilta alueilta: kirjallisuudesta, elokuvista, kuvataiteesta. Asioista joista olen ollut kiinnostunut koko aikuisikäni, ja pitempäänkin. Oli mahdotonta tietää, mitkä aihepiirit potentiaalisia lukijoita voisivat kiinnostaa.

Olin oikeasti yllätetty, kun tuli selväksi, että lukijoiden (ystävien, tuttavien, entisten työkavereiden) mielestä kaikista kiinnostavimpia olivat vaatejutut ja niissäkin nimenomaan asukuvat.

Olin tehnyt muutamat asukuvapäivitykseni enemmänkin pilan päiten; merkittävä osa suosituimmista suomalaisista blogeista on keskittynyt asukuviin.

Olin varmaan ilkeämielinen, kun joku päivä sitten vanhoja tekstejä siistiessä siistin kaikki asukuvat pois. Ei pahalla, mutta kun pila ei alkuaankaan mennyt perille, niin tuskin se menee myöhemminkään.

Tajusin jo teini-iässä, että en tule pärjäämään elämässäni ulkonäöllä. Jotakin muuta pitää keksiä.

Vaatteet ja asusteet kuuluvat ulkomuodon maailmaan. Ainakin silloin, KUN NIISTÄ PIDETÄÄN METELIÄ.

Tykkään niistä vaatteista joista tykkään. En tykkää tahraisista, mutta tykkään huomattavan paljon reikäisistä vaatteista – silloin kun olen ne itse reikäistänyt pitämällä niitä ahkerasti.

Joissakin vaatteissa ja asuissa tuntee olevansa oma itsensä. Niitä kannattaa käyttää, koska on hyvä jos tuntee olevansa oma itsensä.

Asukuvien perustavanlainen ongelma on se, että niissä ollaan muita varten, muille poseeraten, ehkä muiden hyväksyntää ja tykkäämistä tavoitellen. Ei se vain minulta onnistunut, sittenkään, vaikka sitä yritin, minäkin.

Koska tykkään sekoittaa pakkaa, koska vastustan sääntöjä (joskus omianikin), tai ehkä vain hämmentääkseni, tai kiusallakin (on kyllä tosi pieni kiusa), laitan tähän kuvan vaatteesta. En ole silti sen sisällä, vaikka toki voisin ollakin, sillä tämä on yksi vaatekappale kaapistani.