Isejä, äitejä, lapsi

Harvoin eteen tulee näin vaikuttava teos: Claire Keeganin Foster (Faber, 2010, 2022).

Luin aiemmin kesällä Claire Keeganin pienoisromaanin Nämä pienet asiat (Tammi, 2023). Vaikka pidin sitä taidonnäytteenä, en täysin lämmennyt. En ole avoimien loppujen suuri ystävä.

Eilen lukemani Keeganin varhaisempi teos, yhtä suppea pienoisromaani (tai novelli) on julkaistu suomeksi nimellä Kasvatti (Tammi, 2024).

Nyt myös aiempi lukukokemus muuttui, jälkikäteen.

Molemmissa Keeganin teoksissa on sama viesti tai sanoma – jos sellaisesta kehtaa näinä kovina aikoina puhua.

Viesti on tämä: Ihmisten enemmistö on kapeakatseisia, ilkeämielisiä ja tylyjä, MUTTA joukossamme on myös hyviä ihmisiä.

Foster-kirjan minämuotoinen kertoja on pieni tyttö, jonka ikää tai nimeä ei mainita. Veikkaan, että hän on lähellä kouluikää tai eskari-ikäinen (minkä vanhana Irlannissa on menty kouluun?). Tämä lapsinäkökulma rajoittaa kertomusta - mutta ei kuitenkaan rajoita.

Sivuja tässä kirjassa on 88. Se riittää mainiosti.