Kuusi kertaa kosmetiikkaa



Kuten huomaatte, otan bloggaamisen vakavissani. Tiedän, että kosmetiikan esittely on blogien perusohraa (ei sentään ruista).

Esittelen nyt kuusi tärkeintä kosmetiikkatuotetta, joita käytän. Erona moniin muihin blogeihin on se, että minun kommenttini ovat aitoja. Käytän näitä tuotteita itse ja olen ostanut ne itse. Kehotan kiinnittämään huomiota siihen, että osa pakkauksistani on jo melkein tyhjiä.
Esittelen tuotteet brittitapaan myötäpäivään kiertäen, alkaen kuvan vasemmasta yläkulmasta.

1. Dr Hauschkan puhdistusvoide. Kylpyhuonehyllyni pitkäaikaisin klassikko. Pitempiaikainen voisi olla vain Cliniquen kuoriva kasvovesi nro 2, mutta lakkasin käyttämästä sitä jo 20 vuotta sitten, kun tajusin sen vahingoittaneen ihoani. Joskus miellymme sellaiseen, mikä on meille vahingollista. Kuoriva kasvovesi hioi ihon pinnan täydellisen sileäksi ja absoluuttisen kuivaksi. Dr Hauschkan puhdistusvoide on onneksi turvallinen tuote, jollei hiero sitä naamaansa kuiviltaan. Se taputellaan varovasti kostealle iholle, ideana on, että tuotteen sisältämä mantelijauhe nostaa iholta ylös ja pois epäpuhtauksia. Sopii kaikille suhteellisen normaaleille ihotyypeille, jotka kestävät vesipesun.
Tässä kohden silti varoituksen sana: puhun kosmetiikasta maallikkona, suhtautukaatte sanomisiini epäluuloisesti, mutta mukavan uteliaasti kuitenkin.

2. Karin Herzogin naamio (ruskea tuubi) laitetaan naamaan iltapesun jälkeen noin viideksi tai kymmeneksi minuutiksi (suunnilleen se aika, mikä menee hampaiden pesuun ja lankaukseen). Tämän jälkeen se huuhdotaan pois. Karin Herzogin tuotteissa on erikoista se, että niihin on uutettu happea heidän omalla patentoidulla menetelmällään. Sveitsiläinen tohtori Paul Herzog oli varsinaisesti kemisti, joka työskenteli pitkään Nobel-instituutissa Tukholmassa. Karin Herzog oli hänen rouvansa, ammatiltaan kosmetologi. Naamio on taivaallinen.

3. Viimeisin ihastukseni tällä sektorilla on luonnonkosmetiikka, joka on ottanut viime vuosina isoja askeleita. Luonnonmukaiset ainesosat ovat kiinnostaneet minua kauan, mutta ensimmäiset ostamani tämän alueen tuotteet menivät nopeasti roskiin. Uskon, että tällä alueella on yhä liikkeellä paljonkin hypeä ja suoranaista petkutusta; luomu myy liian hyvin tietylle (nuorelle) ostajasektorille. Tarjolla on kuitenkin jo useita hienoja tuotteita ja tuotesarjoja. Niistä erikoisimpia ihastuksiani on De Mamielin Altitude Oil. Koska oma pikku putelini kulkee aina käsilaukussa, sen tekstit ovat kuluneet melkein pois. Olenkin ottanut kuvaan mukaan myös odottamassa olevan uuden pakkauksen (ostin sen hyvissä ajoin, koska olen riippuvainen tästä, mutta näyttää olevan riittoisaa). Tuote on öljymäinen neste, jota hierotaan pari pisaraa nenän alle suojaamaan elimistöä ympäristön pöpöhyökkäyksiltä. Alkuperäinen idea oli käyttää tätä lentokoneessa ja muissa ympäristöissä, joissa liikkuu paljon taudinaiheuttajia. Minä vedän tätä nenän alle melkein aina, kun lähden kotoa (paitsi kovimmilla helteillä). En tiedä, johtuuko tästä vai onko ollut sattumaa, mutta en ole sairastunut flunssaan sen jälkeen, kun aloin käyttää tätä viime syksynä. Normaalisti olen nuhanenä, joka kerää kaikki flunssavirukset itseensä erityisesti kylmänä vuodenaikana. Tämä puteli on pieni, korkeus vajaat 7 cm.

4. Toinen ihastuttava De Mamiel -tuote on Daily Hydrating Nectar, jossa on aurinkosuoja SPF 30. Luonnonmukaisia aurinkosuojia kehitellään kiivaasti, ja tämä on onnistunut. Aurinkohan on ihon pahin vihollinen, ja auringonotto on tärkein selitys sille, miksi joidenkin naisten kasvojen iho saa heidät näyttämään 20 vuotta ikäistään vanhemmilta (ja vastaavasti kymmenen vuotta nuoremmilta, jos auringossa ei ole maattu naamapuoli ylöspäin). Tämä tuote ei tunnu aurinkosuojalta, vaan BB-voiteelta, eli tässä on aavistus pigmenttiä. Miellyttävä käyttää, levittyy todella hyvin. Käytän tätä ympäri vuoden, yksi pullo kestää jokapäiväisessä käytössä noin puoli vuotta.

5. Olen mieltynyt tänä vuonna sellaiseen harvinaiseen luonnonkosmetiikkasarjaan kuin In Fiore. Sitä myy tietääkseni Suomessa vain suloinen Liinu hoitolassaan Helsingin Kalliossa sekä nettikaupassaan https://www.liinun.fi. In Fiore on ymmärtääkseni lähtenyt liikkeelle aromaterapeuttisista tuoksuista; tuotesarjan ideologia on kokonaisvaltainen. Siihen ei tarvitse nyrjähtää sen kummemmin, koska itse tuotteet ovat ihania käyttää. In Fioren ideoita on kuitenkin yhteisvaikutukset ja kerrostaminen, ja useimmat tuotteet on suunniteltu käytettäväksi päällekkäin tai perätysten. Tähän valitsemani In Fioren tuote onkin vähän sattuman kauppaa. Valinta kohdistui tähän paljolti siksi, että tätä voi käyttää ”yksinkin”. Ja. Tämän pakkaus on NIIN kaunis. In Fioren Fleur Vibrante –voide. Purkissa. Metallipurkissa. Voi kuljettaa mukana ja käyttää myös päivän mittaan naamansa kuiviin ongelmakohtiin. Voiteen rakenne on vaseliinimainen, se sulaa iholle. Tuoksu on herkullinen.

6. Toinen rakas Karin Herzogin tuote on heidän tunnetuin klassikkonsa, voide jossa on happea ihon tarpeisiin. Tästä on tarjolla kaksikin vaihtoehtoa, Vita-A-Apricot ja Vita-A-Kombi 2. Vaikutukset ovat käytännössä samat (ostelen niitä usein vuorotellen). Löysin Karin Herzog –tuotteet aikoinaan kirjoittaessani lehtijuttua silloisesta Kate Middletonista. Hänen kerrotaan käyttävän tätä sarjaa, ja voin uskoakin sen. Karin Herzogin tuotteet sopivat kaikille ihoille, joissa on ongelmaa tai haastetta. Happi tasapainottaa ja hoitaa sekä epäpuhtauksia (näppylöitä) että vanhenevaa, jumissa olevaa ihoa, jonka ongelmat näkyvät pintakuivuutena ja ryppyinä. Happivoidetta kuuluisi käyttää sekä aamuin että illoin, mutta minä laitan sitä vain yöksi, enkä edes joka ilta (se on mielestäni hiukan tahmeaa). En siis käytä tätä koko ajan, mutta tuntuu mahdottomalta, että tästä myöskään ”ikinä” luopuisin. Karin Herzogia myydään vain sarjan omissa hoitoloissa, ja sellaisia ei tietääkseni Suomessa ole. Tilaankin näitä tuotteita lähimmästä paikasta, missä niitä (verkossa) myydään, ja se on Göteborg; joudun siis tilaamaan på svenska (mutta on se sen arvoistakin):  https://www.karinherzog-oxygen.com

Valokuva: minusta ei selvästikään olisi tuotekuvaajaksi. Onneksi ei tarvitsekaan.


Kommentit

MH sanoi…
Tällä blogilla ansaitset runsaasti tuotteita ja silkkaa rahaa. Kun markkinoijat löytävät sinut. Niin erinomainen juttu tää on. Mutta. Jaksatko todella askaroida naamasi kanssa näin perusteellisesti . Upeeta. Tällä menolla pysyt hehkeänä toisen mokoman elinvuosiasi lisää.

Suositut tekstit