Lisää lukupäiväkirjojen ilosta

Mysteeri jatkuu. Miksi joku pitää lukupäiväkirjaa vaikka (kaikkien ) ei ole pakko?
Vanhoja lukupäiväkirjoja selatessa huomaan, että vielä 13-14 -vuotiaana en ole osannut sanoa kirjoista mitään. Moni kirja on ollut "kiva". Usein olen todennut, että on niin hyvä, ettei pysty kirjoittamaan mitään...
Jossakin kohtaa lukiovuosina on tapahtunut käänne. Hiukan olen alkanut kommentoidakin. Hauskaa oli havaita myös, että kun olen lukenut Tolkienin The Lord of the Ringsin yhtenä lukiokesänä (siis tosiaan englanniksi), olen arvioinut sen myös englanniksi. Toki se on ollut niin myös helpompaa.
Numerointiin liittyen täytyy todeta myös, etten ole ollut lainkaan johdonmukainen. Alkuvuosina olen kirjannut mukaan myös runokirjoja, myöhemmin en. Ja tosiaan joitakin kirjoja olen unohtanut ottaa mukaan jo tuolloin, kun ajankäyttö ei ollut (vielä) kriittinen kysymys.
Erityisesti nyt ilahduttavat ne kirjat, joihin olen jaksanut tehdä kuvan. Arvion kuvittaminen kertoo myös, että on pysähtynyt sen kirjan äärelle, että on viitsinyt nähdä hiukan vaivaa.