Väreillä on väliä

Aikoinaan mietin hartaasti, minkä värin valitsen pienen kustantamoni Pääjalkaisen "omaksi" väriksi. Mietin siis hartaasti, mutta en pitkään. Valinta oli helppo: aniliininpunainen. Se on voimaväri, johon kiinnyin kauan sitten. Joidenkin silmissä se on ärsyttäväkin väri — mikä sopi minulle myös. Kaikkia ei voi miellyttää, ja mieluummin kiinnostava kuin haalea.
Pääjalkaisen kakkosväriksi valikoitui valkoinen. Aniliiniin ei ehkä niin montaa väriä voi yhdistääkään.
Nämä värit ovat jokin aika sitten ilmestyneen esseekokoelmani kansissa: aniliininpunaista ja paljon valkoista:

Huomaan nyt, että jokaisella Pääjalkaisen tähänastisella julkaisulla on oma merkkivärinsä. Ailitza oli sininen, mutta ei mikä tahansa sininen vaan "ailitzansininen" (Kiitos Giannettalle!). Heli Hulmin romaania Luopumisharjoituksia väritti lila. Niin, seuraava Pääjalkaisen kirja tulee olemaan dekkari, ja se ilmestynee toukokuun lopulla. Alkaa tuntua kovasti siltä, että sen väriksi tulee KELTAINEN !