Kiusallista...

Suomen Kuvalehti nosti kissan pöydälle muistuttamalla, että koronaviruksen leviämisen niin laajalle ja niin nopeasti mahdollisti ensi sijassa turismi: matkailijoiden valtavat ihmisjoukot, jotka sukkuloivat aikansa kuluksi ja huvikseen kodin ja erilaisten lomakohteiden väliä.

Esimerkiksi Euroopassa viruksen ensimmäiseksi merkittäväksi leviämispisteeksi nousi Pohjois-Italia, jossa Milano on keskeinen matkailukohde ympäri vuoden. Iso osa Milanoon matkustavista käyttää lisäksi Bergamon lentokenttää.

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/syyllinen-sisaan-liikkuvan-keskiluokan-tulisi-kantaa-vastuu-koronapandemiasta/?shared=1121773-6e925189-999&fbclid=IwAR2Ep2hvLxJA52FJ98zAXzx57MJnUeS4Os52jfHOkHuqRQBo1_aRQvWydm4


Osa SK:n lukijoista kiirehti heti pahoittamaan mielensä.

Suomalaisilla oli lisäksi huonoa onnea, koska virus lähti todella lentoon juuri talvilomaviikoillamme.

Mutta jos ihmiseen on lapsesta saakka iskostettu pärjäämisen ja menestymisen eetosta, ja jos ihmisellä ei ole mitään erityistä osaamispotentiaalia (kuten vaikka älykkyyttä tai pitkäjänteisyyttä tai kärsivällisyyttä) tai erityistä lahjakkuutta, onko kätevämpää tapaa ilmentää omia saavutuksiaan kuin jatkuva matkustaminen?

Läpi vuoden jatkuvat viikonloppumatkat, joulu-, pääsiäis- ja juhannusmatkat sekä erilaiset lomamatkat, joilta kaikilta voi jakaa kuvia, kertovat kaikille, että tässä on menestynyt ihminen, koska hänellä on sekä aikaa että rahaa matkustaa?

Tässä kuvassa on matkustettu Köyliön kirkkosaareen, jossa  hautausmaata kiertää poikkeuksellisen leveä kiviaita.


Kommentit

Suositut tekstit