Lapsonen pieni taivahast on tullut!

Joulupuu on rakennettu oli ensimmäinen joululaulusuosikkini. Nähtävästi se oli ainoa, jonka sanat pienenä ymmärsin.

Toisaalta joulukuusi on miellyttänyt minua aina. On tuntunut ihmeeltä, kun sisälle huonetilaan tuodaan elävä puu, palanen metsää. Joskus jopa koppakuoriaisineen ja hämähäkinseitteineen. (Viime vuosina puun elävyys on toki alkanut askarruttaa, mutta se on toinen juttu.) Sitä paitsi kasvoin uskonnottomassa kodissa. Jostakin Jeesuksesta arvelen kuulleeni ensi kertaa kuuden vanhana seurakunnan päiväkerhossa, joka oli sen ajan esikoulu kotiäidin hoivissa kasvaneille.

 

Edelleen, jos kodissani on joulukuusi, on aina houkuttelevaa herätä uuteen aamuun, kun saa ensimmäiseksi sytyttää siihen valot. Elävät kuusenkynttilät eivät minua kiinnosta, koska niitä ei tule poltettua kuin ehkä hetkisen aikaa.

 

Koulukäynnin aloitettuani ihastuin kuitenkin ranskalaiseen joululauluun Heinillä härkien kaukalon. Olen huomannut, että sen sävel puhuttelee muitakin alaluokkalaisia. Muutamaa vuotta myöhemmin sen syrjäytti Sylvian joululaulu, joka oli suosikkini monen vuoden ajan. Vasta lukioikäisenä Adamin joululaulu, Oi jouluyö, meni sen edelle. Mielellään tietysti Jussi Björlingin laulamana.

Teknisistä syistä en pystynyt liittämään tähän uutta kuvaa, vaan on tyytyminen vanhaan.

Aikuisiällä minua on ravistellut (hiukan) Tuikkikaa, oi joulun tähtöset, erityisesti umpiromanttinen maininta tulevasta joulusta, jolloin säveliä sumentaa suru ja ”virtaa vuolahina tuskan veet”. 

 

Otfried Preußlerin hurjasta Mustan myllyn mestarista eli Krabatista tehty hieno saksalainen piirroselokuva sai minut ihastumaan vanhaan sävelmään God Rest You Merry, Gentlemen. Sitä ei ole koskaan kauheasti laulettu tai soitettu Suomessa, mutta angloamerikkalaisissa elokuvissa ja sarjoissa se soi usein joulun taustana.

 

Nykyinen joululaulusuosikkini liittyy sekin katsomiskokemukseen, johon tosin kuuluu kokonaisvaltainen, hyvinkin syvä elämys. Tarkoitan Vatikaanin Pietarinkirkon jouluyön messun aina päättävää sävelmää Adeste fideles, joka tunnetaan maailmalla myös englanninkielisellä nimellään O Come, All Ye Faithful. Sen iästä tai syntyperästä ei ole varmuutta. Sanoituksesta on ainakin kaksi suomalaista versiota, joista Juhlimaan tulkaa päätyi ns. uuteen virsikirjaan (1986). Itse fanitan P. J. Hannikaisen vuoden 1892 versiota Nyt riemuiten tänne. Siinä on yksinkertaisesti enemmän sisältöä. Viimeksi olen kuunnellut tätä kappaletta ruotsalaisen Carolan laulamana. Heillä (ja myös ruotsalaisessa virsikirjassa) biisin nimi on Dagen är kommen. Se löytyy Carolan Betlehemissä parikymmentä vuotta sitten tekemältä joululevyltä.